Jussi Salo
KAIKKONEN
Terveisiä pankkiherroille!
Tuli kotipankista postia. Pankki, jolla on oranssi logo, kertoi uudistavansa toimipisteverkostoaan Uudellamaalla. Kun tarkemmin postin luki, niin sen jo arvasikin mitä tämä uudistaminen ennen muuta tarkoittaa. Neljä pankkikonttoria suljetaan: Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärven Klaukkala ja Sipoon Nikkilä. Että sellainen uudistus luvassa.
Ei tämä nyt henkilökohtaista elämääni kauheasti hetkauta, eikä varmaan monen muunkaan. Kun on tottunut käyttämään verkkopankkia, niin konttorissa tulee harvemmin asioitua.
Mutta konttoreitakin kyllä moni silti tarvitsee tai tarvitsisi. Varsinkin varttuneemmassa väessä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole verkkopankkien asiakkaita. Eikä kaikista tulekaan. Heitäkin olisi mielestäni syytä ajatella.
Myös esimerkiksi monille yrittäjille pankkikonttorilla on merkitystä. Varsinkinkin pienet yritykset ja yhden hengen yritykset tarvitsevat usein paikallista pankkikonttoria yritysrahoituksessa ja lainaneuvotteluissa.
Pankit ovat harventaneet konttoriverkostoaan viime vuosina. Koko maassa on jäljellä tällä hetkellä enää noin 700 pankkikonttoria. Eikä niistäkään kaikista esimerkiksi käteispalveluita saa, tai sitten saa vain rajoitetusti joinakin päivinä viikossa tai joinakin tunteina päivässä. Pankkeja valvova Finanssivalvonta on jo kiinnittänyt huomiota siihen, että käteistä ja pankkipalveluita on valtakunnallisesti saatava. Eikä niitä saa hinnoitella kohtuuttomiksi.
Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi ja Sipoo ovat kaikki kasvavia kuntia. Kuten useimmat muutkin Uudenmaan kunnat, joihin harvennuskirves on jo iskenyt. Tai on ehkä jatkossa iskemässä. Väestön vähenemisellä lakkautuksia ei voi perustella.
Suuret suomalaiset pankit ovat tehneet aika kovaa tulosta viime vuosina. Luottotappioita on ollut vähän. Moni asuntoonsa lainaa tarvinnut tai yrittäjä onkin joutunut huomaamaan, ettei rahaa tahdo pankista saada aivan järkeviin hankkeisiin.
Terveiseni sinne pankkiherroille ja -rouville onkin, että pankkipalveluita pitää olla saatavissa muuallakin, kuin vain suurimmissa kaupungeissa. Asiointimatkojen pitää olla kohtuullisia. Rahoitustakin olisi järkeviin kohteisiin saatava.
Kattavan pankkiverkoston ja kohtuuhintaisen palvelun voisin kuvitella olevan ihan kilpailuvalttikin näinä aikoina. Että tämä terveisinä, kun mietitte seuraavia uudistuksia.
ANTTI KAIKKONEN
Kirjoittaja on kansanedustaja ja Keskustan puheenjohtaja.
